keskiviikko 10. marraskuuta 2010

ITSM-maistereita alkaa jo tulla koulusta - mutta ei Suomessa

Yhtenä aiheena Englannin itSMF-konferenssissa oli IT-palvelujohtamisen koulutus. Keskustelin aiheesta usean kouluttajan ja parin professorinkin kanssa.

Englannissa ITSM-maistereita koulutetaan jo n. 10 yliopistossa. Sandra Whittleston Boltonista puhui UK-konferenssissa, kertoi Boltonin koulutusohjelmasta ja listasi myös muita vastaavia. Susan Bailey Northamptonista oli myös läsnä. Molemmat ovat olleet rakentamassa M.Sc-ohjelmaa, joka keskittyy nimenomaan IT-palvelujohtamiseen, tuttujen kesken siis ITSM:ään.

Sandran koulutusohjelma perustui pitkälti ITIL-koulutusten rakenteeseen. Ehdotus olikin mainio:

- ITIL Foundation-taso vastaa bacheloria
- ITILv3 Syllabus = ITIL Expert vastaa maisteria (M.Sc.)
- ITIL Master = PhD = kirjallisuustutkimus.

Rakenne onkin jo kertaalleen tarkkaan mietitty ja vastaavuus akateemisiin tasoihin on hyvä, suoraan hyödynnettävissä työelämään ja kattava.

Vaikka tilaisuudessa kätyiin keskustelua siitäkin, pitäisikö puhua vain palvelunhallinnasta, päätelmä oli että tässä vaiheessa on oleellista keskittyä IT-palvelujohtamiseen. Ei siis tietohallinnon johtoon vaan IT-palveluiden tuotantoon ja tuotannon johtamiseen.

Yleisesti palvelutuotantoon kuluu n. 60-80% koko IT-kulusta, joten nykyinen Suomessakin vallalla oleva keskittyminen koodaamiseen ja "innovaatioon" on teollisuuden kannalta riittämätön.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on tietenkin se, miten paljon Euroopassa tai yleisesti länsimaissa koodataan 10 vuoden kuluttua, kun Intian miljoonat koodarit tarjoavat palveluitaan netin kautta. Koulutuksen suuntausta kannattaa varmasti arvioida jo nyt.

Esittely koulutusohjelmasta löytyy Boltonin vebistä

http://www.bolton.ac.uk/BLIS/ITSM.aspx

ja esite aiheesta

http://www.bolton.ac.uk/BLIS/PDF/ITSM/ITSM@Bolton.pdf

Ehdotin, että itSMF International kokoaisi näiden pohjalta koulutusrungon, jota voisi hyödyntää globaalisti ja joka toisi ITSM-maisterien tutkinnot vertailukelpoisiksi. Voi olla, että joudun itse tuohon työhön, mutta tiedän sen helpottavan omaa työtäni jatkossa. Olisi niin mukava palkata ihmisiä, joita ei heti tarvitsisi lähettää ITIL Foundation -kurssille, vaan tuotannon rakenteet ja perustiedot olisivat mukana jo IT-koulutusohjelmissa. Tulevaisuudessa moni asia tulee olemaan enemmänkin palveluiden määrittelyä, johtamista, ohjaamista eikä se onnistu ilman molempia - asiantuntemusta ko.IT-erikoisalueesta sekä tuotannon prosesseista ja rakenteista.

Tiedoksi vielä suomalaisille opinahjoille: itSMF Finland antaa mielellään avustusta ITSM-koulutusten järjestelyihin. Hakemusformaatti on vielä tarkemmin määrittelemättä, mutta akuuteissa tapauksissa sähköposti osoitteeseen info@itsmf.fi riittää. Tästä seuraa varmasti lisätietoa.

Keskustelin myös tanskalaisten vaikuttajien kanssa, ja heilläkin ITSM-opetusta on jo useassa yliopistossa. Voin järjestää näiden koulutusohjelmien esittelyn Suomessa, mikäli kiinnostuneita oppilaitoksia löytyy. Tanskalaiset lupasivat tulla kertomaan kokemuksistaan - ota siis yhteyttä, jos tiedät, kenellä voisi olla asiaan kiinnostusta. Yritän itsekin löytää näitä, mutta tähän mennessä menestys on ollut heikohko.

t. Timo

Template by - Abdul Munir | Daya Earth Blogger Template